Taidematka Visavuoreen ja Kangasalle

Taideyhdistys tekee matkan Visavuoreen ja Kangasalle teemana Kesä ja luonto

Matkan ensimmäisenä kohteena on Visavuori ja Hannu Palosuon näyttely Siellä on aina kesä.

Visavuori on kuvanveistäjä Emil Wikströmin kansallisromanttinen ateljeekoti, jonka taiteilija suunnitteli ja toteutti Sääksmäen maisemiin vuosina 1893-1912. Ateljeekodin lisäksi Visavuoressa on Kari-paviljonki, jonka yläkerrassa on Kari Suomalaisen pysyvä näyttely Valtapeliä. Tänä kesänä paviljongin alakerrassa on kuvataiteilija ja graafikko Hannu Palosuon näyttely. Hänen töitään on esitetty runsaasti Suomen lisäksi muun muassa Italiassa, Saksassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa.

Taiteilija Hannu Palosuo esittelee yhdistyksen jäsenille näyttelynsä Siellä on aina kesä Visavuoressa. Näyttely kertoo lapsuuden kesämuistoista ja muistojen häilyvyydestä. Hannu Palosuo on viettänyt lapsuutensa kesät Sääksmäellä ja uudessa maalaussarjassa hän palaa suvun kesämökillä viettämiinsä huolettomiin kesäpäiviin.

Visavuoresta matka jatkuu Kangasalle, jossa käymme klo 13 lounaalla ravintola Paakarissa.

Lounaan jälkeen menemme opastetulle kierrokselle Kimmo Pyykkö -taidemuseoon, jossa on esillä OP-ryhmän taidesäätiön kokoelmista koottu näyttely Vuosisadan maisema. Näyttelyssä on mukana maalauksia ja veistoksia suomalaisilta taiteilijoilta yli sadan vuoden ajalta. Yksi teema, joka selkeästi nousee kokoelman taiteesta, on suomalainen luonto. Se tarjoaa meille linkin menneestä nykypäivään.

Kangasala-talosta jatkamme seuraavaan luontotaidekohteeseen, joka on Arboretum Frick Ahulijärven rannalla Kangasalla. Arboretumin perustaja Erkki Frick kertoo, että kaikessa johtoajatuksena on ollut kauneus. Hän on luonut kotipihastaan ja -metsästään paratiisin, jossa kukkii esimerkiksi 800 alppiruusua. Entinen pankinjohtaja Erkki Frick tekee 3,2 hehtaarin puutarhassaan täyttä työpäivää ja kasvattaa useimmat yksityisen arboretuminsa kasveista itse siemenestä asti.

Tänä kesänä arboretumissa on myös lasitaiteilija Alma Jantusen Metsänhenki-näyttely. Nuutajärvellä työskentelevälle lasitaiteilijalle arboretum on ollut jo aiemmin inspiraation lähde, ja osa töistä on suunniteltu erityisesti Arboretum Frickin ympäristöön. Taidematkallamme arboretumia esittelevät Erkki Frick ja lasitaiteilija Alma Jantunen.

Ohjelma

Lähtö klo 9.30 Keskustorin Vanhalta kirkolta
Visavuoren museo, Valkeakoski
Lounas Ravintola Paakari, Kangasala
Kimmo Pyykkö -taidemuseo, Kangasala-talo
Arboretum Frick ja Metsänhenki-näyttely, Kangasala
Paluu Vanhalle kirkolle klo 18 mennessä

Matka on tarkoitettu yhdistyksen jäsenille. Matkan hinta on 65 euroa Museokortilla ja 80 euroa ilman Museokorttia. Hinta sisältää kuljetuksen, sisäänpääsyt ja opastukset kohteissa sekä lounaan ravintola Paakarissa. Lasku matkasta lähetetään osallistujille noin kaksi viikkoa ennen matkaa.

Ilmoittautuminen aukeaa tällä sivulla maanantaina 16.6.2025 klo 12 ja päättyy 8.8.2025. Ilmoittautuminen on sitova. Kukin matkalle osallistuja ilmoitetaan omalla lomakkeellaan.

Mikäli joudut peruuttamaan matkasi, lähetä tieto sähköpostiin info@tampereentaideyhdistys.fi tai puhelimitse matkavastaavalle. Yhdistyksen hallitus on päättänyt, että maksetun matkan hintaa ei jatkossa enää palauteta, ellei matkalle saada uutta osallistujaa.

Tampereen taideyhdistyksen jäsenyys
Museokortti
Erityisruokavalio