Taidematka Kauttuan Ruukkiin ja Raumalle
Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.
- la 16.9.2023
- Rauman taidemuseo
- Kuninkaankatu 37, 26100 Rauma
Taidematkamme kohteena on tällä kertaa Kauttuan Ruukki ja Rauma.
Kauttuan Ruukinpuistossa tutustumme opastetulla kierroksella sen historiaan ja rakennuksiin. Kauttuan Ruukinpuisto on rakentunut yli 330 vuoden ajan rauta- ja paperiteollisuuden ympärille. Alue on tunnettu monikerroksellisesta arkkitehtuuristaan aina ruukinajan punamullasta Alvar Aallon modernismiin. Tunnetuin Aalto-kohde on vuonna 1938 valmistunut Terassitalo. Ruukinpuisto kuuluu Museoviraston määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.
Lounaan jälkeen suuntaamme Raumalle ja ensin vierailemme Rauman Taidemuseossa jossa Museoamanuenssi Taina Myllyharju opastaa meitä näyttelyyn Lintu ja Kala! Näyttelyssä nostetaan esiin niin nykykansantaiteen klassikkoja, elokuvantekijöitä kuin nykytaiteen uusia lupauksiakin. Näyttelyn taiteilijat ovat Elina Ansary, Veli Granö, Paul Gustafsson, Tuula Huusko, Jan Kaila, Jori Tapio Kalliola, Alpo Koivumäki, Veera Kopsala, Aino Laiho & Olga Green, Chris Marker (FR), Jussi Nykänen, Juha Pesonen, Erkki Pirtola, Veijo Rönkkönen, Elis Sinistö, Kaarina Staudinger-Loppukaarre, K. Tschährä ja Artur Zmijewski (PL).
Ryhmänäyttely Lintu ja kala! syntyi neljän kuraattorin keskusteluista aiheena taide, luonto ja ihminen. Keskusteluissa palattiin toistuvasti kysymyksiin ilosta, onnesta ja suvaitsevuudesta, ennakkoluuloista, yksinäisyydestä, ystävyydestä, taiteen luonnonvoimasta ja vapaudesta yli rajojen. Näyttelyssä pohditaan taiteen syviä merkityksiä ja taiteen tekemisen kutsumusta. Esiin nostetaan taiteilijoiden syvällinen ja arvostava yhteys luontoon ja ympäristöön. Erilaiset eläimet tulevat esiin puupiirroksissa, veistoksissa, mediateoksissa ja maalauksissa. Linnut ja kalat nousevat esiin universaaleina ihmiskulttuurin symboleina ja henkilökohtaisina voimahahmoina. Näyttelyssä pohditaan myös nykykansantaiteeseen keskeisesti liittyvien taideympäristöjen elinkaareen liittyviä eettisiä, ekologisia ja taidepoliittisia kysymyksiä ja muuttuvaa taiteen käsitteistöä.
Rauman vanhaan kaupunkiin tutustutaan kävelykierroksella Taina Myllyharjun opastamana. Vanha Rauma on pohjoismaiden laajin yhtenäisenä säilynyt puukaupunkialue. Nykyisenä tunnettu Vanha Rauma on muodostunut vuoden 1682 kaupungin palon jälkeen. Se on yhä kaupungin sydän, jossa asutaan, eletään, käydään kauppaa, tehdään työtä ja harrastetaan ympäri vuoden historiallisessa ympäristössä. Vanhan Rauman 29 hehtaarin suuruisella alueella on yli 600 rakennusta, joista suurin osa on yksityishenkilöiden omistamia. Asukkaita Vanhassa Raumassa on noin 800.
Vanha Rauma merkittiin maailmanperintöluetteloon 1991. Vanha Rauma on rakennushistoriallinen kokonaisuus, jonka autenttisuus perustuu hyvin säilyneeseen historialliseen rakennuskantaan, osittain keskiajalta peräisin olevaan katuverkostoon sekä elävään yhdyskuntaan, jossa asuminen, liike-elämä ja työnteko lomittuvat toisiinsa.
Kävelykierroksella vierailemme myös kuvataiteilija ja keraamikko Kerttu Horilan työhuoneella sekä kuvanveistäjä ja hopeaseppä Eila Minkkisen työhuoneella.
Ohjelma
Klo 9.00 lähtö Tampereen Vanhalta kirkolta
Tutustuminen Kauttuan Ruukinpuistoon
Klo 12.30 lounas Ruukinkartanon seisovasta pöydästä
Rauman taidemuseo ja opastus Taina Myllyharju
Kävelykierros, Rauman vanhaan kaupunkiin tutustuminen, opastus Taina Myllyharju
Iltapäiväkahvi
Vierailu kuvataiteilija ja keraamikko Kerttu Horilan sekä kuvanveistäjä ja hopeaseppä Eila Minkkisen työhuoneella
Paluu Tampereen Vanhalle kirkolle klo 20.00 mennessä
Hinta ja ilmoittautuminen
Matkan hinta jäsenille on 70 € Museokortilla, ilman Museokorttia 75 €. Hinta sisältää kuljetuksen, opastukset, sisäänpääsyt, ruokailun ja iltapäiväkahvin. Hinta muille kuin jäsenille on Museokortilla 80 € ja ilman Museokorttia 85 €. Laskun matkasta saat joko sähköpostiin tai tekstiviestillä.
Ilmoittautumiset 3.9.2023 mennessä. Matkalle mahtuu 50 henkilöä. Muistathan ilmoittaa mahdollisesta erityisruokavaliosta.