Taideluento: Vuoden nuori taiteilija 2026 Roope Itälinna

Vuoden 2026 nuoreksi taiteilijaksi valittu Roope Itälinna kertoo taiteestaan.

Roope Itälinna (s. 1990) on Turussa asuva ja työskentelevä taidemaalari. Hän on yksi suomalaisen nykymaalauksen vaikuttavimpia ja teknisesti omaleimaisempia tekijöitä. Itälinnan taiturimaiset, fotorealistisen tarkasti maalatut teokset kuvaavat inhimillisen kokemusmaailman moniulotteisuutta – yksinäisyyttä ja yhteyden kaipuuta, eskapismia ja hedonismia, henkilökohtaisia muistoja ja kuvitteellisia tilanteita.

Itälinnan teoksissa valokuvamainen tarkkuus, voimakas värivaikutus ja minimalistinen tilallisuus yhdistyvät tavalla, joka luo maalauksiin latautuneen tunnelman. Itälinna käyttää realististen akryyli- ja öljyvärimaalaustensa lähtökohtana ottamiaan valokuvia, joiden pohjalta hän rajaa ja sommittelee aiheensa lisäten teoksiin myös kuvitteellisia elementtejä. Itälinnan maalausprosessi on yksityiskohtaisuudessaan ja tarkkuudessaan työläs ja aikaa sekä keskittymistä vaativa.

Kuvataiteilija Roope Itälinnan palkintonäyttely nähdään Tampereen taidemuseon väliaikaisissa tiloissa 31.10.2026–10.1.2027 Finlaysonilla. Käyntiosoite näyttelyyn on Finlaysoninkuja 9, hissillä kerrokseen 3B. Samasta portaasta kuljetaan galleria Himmelblauhun.

Yhdistyksen jäsenille luento on maksuton, muilta hinta on 5 euroa. Taideyhdistyksen jäsenet pääsevät myös Tampereen taidemuseon näyttelyyn maksutta ilmoittamalla nimensä lippukassalla.